Esko Jalkanen – Suuri suomalainen tietäjä

Teksti: Juha Korhonen 1.4.2021

Kuka?
Esko Jalkanen
5.6.1921 – 5.8.2007, Laukaa

Henkinen tutkija ja opettaja
Mystikko
Metsänhoitaja
Kauppapuutarhuri

Esko Jalkanen teki merkittävän uran metsänhoitajana ja sittemmin kauppapuutarhurina. Todellinen ura alkoi kuitenkin varvun käytön opettelemisesta ja sillä tutkimisesta. Jalkanen alkoi tutkia elämää ja maailmaa auttaakseen ja tehdäkseen osansa luonnon ja ihmisten hyväksi. Hän tuli kuuluisaksi taitavana luomuviljelijänä, varpumiehenä ja voimakkaana luonnon puolestapuhujana sekä maasäteilyn ja muiden henkisten häiriöiden poistajana. Jalkanen kirjoitti ahkerasti artikkeleita luonnonmukaisesta viljelystä sekä kirjoistaan, jotka kuvasivat luontoa ja sen salaisuuksia valaisevalla tavalla. Jalkanen oli myös ahkera luennoitsija. Lukuisat luennot Ultra-päivillä ja messuilla lisäisivät hänen tunnettavuuttaan ja suosiotaan. Hänen sanomansa oli mullistavaa ja poikkeavaa.

Muistojani ensimmäisestä henkisestä opettajastani – Metsänhoitaja Esko Jalkasen syntymästä tulee tänä kesänä kuluneeksi 100 vuotta. Hän
teki mittavan uran ensin metsänhoitajana sekä kauppapuutarhurina, minkä jälkeen hän alkoi eläkkeellä ollessaan tutkia luonnon salaisuuksia niin sanotun taikavarvun avulla. Jatkosodan loppuvaiheessa kesällä 1944 Esko koki ihmeen, joka pelasti hänen henkensä. Keskellä yötä hänet herätti joku tai jokin – hän ei tiennyt mikä. Esko koki vahvan tunteen, että nyt piti heti lähteä. Hän herätti pojat ja käski polkupyörän selkään. Puoli kilometriä ajettuaan tuli valtava tykistökeskitys, ja se osui suoraan heidän johtotelttaansa. Esko koki jumalan ohjaavan asioita elämässään, ja näin hän päätti käyttää elämänsä hyvään ja muiden auttamiseen. Esko oli saanut oppinsa maatalousneuvos Mauno Pohjoselta sekä Tapio Kaitaharjulta.

Pohjonen oli tullut tunnetuksi kansanedustajana sekä maasäteilytutkimuksistaan ja kyvykkyydestään poistaa maasäteily ihmisten kodeista. Muistan omasta lapsuudestani, kun hän kävi meiltäkin kerran poistamassa maasäteilyn. Mieleeni jäi hieman vakava hahmo, joka oli pukeutunut papinkaltaiseen asuun, kummallinen mystinen energia, joka leijui Pohjosen yllä, sekä poistohetkellä kajahtanut käsky ”pois!”, joka sai koko talon tärähtämään. Jo 60-luvulla Esko oli käynyt Pohjosen opissa varvun käyttöä harjoittelemassa. Tapio Kaitaharju puolestaan oli tullut kuuluisaksi mm. pakinoitsijana sekä suomalaisten alkuperän ja luonnonhenkien tutkijana. Molemmat olivat varpumiehiä, ja heiltä Esko ammensikin paljon tietoa omiin oppeihinsa. Esko luki myös kertomansa mukaan paljon Pekka Ervastin tuotantoa. Kerran Eskon luona käydessäni hän näyttikin minulle pitkän rivin Ervastin kirjoja kirjahyllyssään.

Esko tuli kuuluisaksi oman työnsä kautta luonnon ja luonnonmukaisen viljelyn puolestapuhujana. Hän vastusti voimakkaasti typen ja kalkin sekä muiden väkilannoitteiden käyttämistä viljelyssä. Esko oli myös hyvin selvätietoinen ja näki monenlaisia asioita. Tutkiessaan ruoan värähtelyä, bioenergiaa (pranaa) sekä ravinteiden määrää hän havaitsi lannoitteiden käytön heikentävän kasvin elinvoimaisuutta ja kykyä ravita ihmistä, esimerkiksi bioenergian määrän jyrkkää laskua 1800-luvun lopulta 1980-luvulle tultaessa. Ruoan keskibioenergia saattoi vielä 1800-luvulla olla noin 2 metriä, mutta tutkiessaan 1900-luvun alkua laskua oli 50 cm. 1980-luvulle tultaessa tilanne oli hälyttävä. Laskua oli lisää metrin verran. 90-luvulla ruoasta saamamme bioenergian määrä oli laskenut kahteen sentimetriin. Esko huomasi myös, että mikrottaessa bioenergia katosi kokonaan. Nyt 30 vuotta myöhemmin tilanne on aavistuksen parantunut maapallon keskivärähtelyn kasvun myötä, mutta edelleen ravinnosta saamamme energiat ja ravinteet ovat enemmän kuin surkeassa jamassa. Lannoitteet syövät ruoasta melkein kokonaan sen, mitä ruoasta ylipäätään tarvitsisimme.

Eskolla oli myös kasvava huoli maailmasta, joka oli menossa huonompaan suuntaan. 1990-luvulta eteenpäin maapallon saastuminen, teollistuminen, suuret yritykset välinpitämättömyydellään sekä luonnonkatastrofit aiheuttivat hänelle huolia. Esko kehitti monenlaisia hyviä konsteja luomuviljelyyn, joita hän kemistivaimonsa Pirkon kanssa oli kehittänyt toimiessaan kauppapuutarhurina, ja tietysti myös monenmoisia tapoja auttaa luonnonhenkiä ja helpottaa heidän olojaan ihmisen tökerön toiminnan takia luontoa kohtaan. Muistan hänen maininneen myös astraalitason kasvamisen esittäessään huolten kirjoa, joihin hän koetti löytää ratkaisuja laajalla säteellä. Ihmisten negatiiviset tunteet ja itsekkyys olivat kasvussa.

Esko oli myös vahva vaikutin monen meidän nykyisen henkisen tutkijan ja opettajan alkutaipaleella – ja vaikuttaa yhä. Minäkin sain matkaani paljon asioita häneltä. Eskon opetukset olivat tietysti mullistavia ja uraauurtavia, vaikkapa maasäteilytutkimusten tai henkisten häiriöiden puhdistamisen osalta. Lisäksi hän tutki ansiokkaasti ihmisen henkisen voiman eli henkisen bioenergian vaikutusta aineeseen, tätä niin kutsuttua valtaa yli aineen. Esko kehitti tätä taitoa itsessään ja oppilaissaan hyvin ponnekkaasti. Esko olikin aikamme voimakkaimpia henkisiä henkilöitä. Hänen elävä ja mielenkiintoinen tapansa puhua ja ottaa kuulija mukaansa, ikään kuin puhua jokaiselle kuulijalleen suoraan, on hyvän puhujan merkki. Eskolla oli sellaista karismaa, joka sai ihmiset seuraamaan ja kuuntelemaan häntä. Hänen lupsakka puheenpartensa oli kotoisin Rautalammilta Savosta, josta hänen sukunsa oli Keski-Suomeen muuttanut. Sodan käyneenä tulenjohtoupseerina ääni myös kantoi alkuvuosina ilman mikrofoniakin. Ääni oli myös mieleenpainuva. Eräältä kurssilta Jyväskylästä (ja muutamalta muultakin) jäi mieleeni Eskon halu välillä puhua sodasta ja venäläisistä. Kesken puheen kuului yleisöstä kuitenkin käskevä ääni: ”Esko”! Se oli auktoriteetti, johon Eskokin taipui. Hänen vaimonsa Pirkko piti miehensä kurissa, ettei tämä puhunut aivan ohi suunsa.

Minua Esko kosketti monellakin tapaa. Olin jotakuinkin 12-vuotias, kun enoni Jukka tuli käymään meillä ja kertoi olevansa menossa tapaamaan Esko Jalkasta. Olin jo parin vuoden ajan kuullut hänen käyvän Jalkasella aina aika ajoin. Jukka kertoi Eskon ihmeellisistä kyvyistä tutkia asioita varvullaan ja muutenkin, eläviä tarinoita luonnonhengistä ja muista olennoista. Olin alkanut kiinnostua kaikesta henkisyyteen liittyvästä, joten ruinasin Jukkaa ottamaan minut mukaansa Jalkasille. Aika pitkän suostuttelun jälkeen enoni suostui ja soitti Eskolle. Tämä sanoi, että tulkoon poika vaan. Olin riemuissani. Tämä ensi kohtaaminen muutti minua, ja kiinnostuin henkisistä asioista yhä enemmän. Ajaessamme portista Jalkasten pihaan huomasin energian muuttuvan. Tunnelma oli mystinen, vaikka varmasti osansa oli nuoren miehen jännityksellä. Valo-olentojen läsnäolon ja Eskon energian kuitenkin tunsi luissa ja ytimissä asti. Heidän talonsa oli kuin sadusta: lehtivihreä talo, jossa oli valkoiset pielet. Ovelle tuli vastaan ystävällinen ja hymyilevä pariskunta. Pirkko ja Esko olivat hyvin vieraanvaraisia ja sydämellisiä ihmisiä.

Luin tämän jälkeen kaikki Eskon kirjat, joita oli silloin jo saatavilla. Taisipa olla, että Varjoja peilissä (Jalkanen, 1991: Atena-kustannus) ilmestyi aika pian tämän jälkeen. Olin siis kirjaimellisesti myyty. Tuokin kirja oli luettava. Olin koulussa melko huono kaikissa aineissa tasaisesti ja keskittymisvaikeuksia riitti, mutta alkaessani lukea Eskon kirjoja ja käymään hänen kurssejaan huomasin ymmärtäväni sen, mistä hän puhui. Olin lukiessani myös rauhallisempi. Tapa, jolla Esko opetti asioita, oli kansantajuinen ja ihmisläheinen. Jopa entinen eduskunnan puhemies ja ministeri Johannes Virolainen kävi kerran Eskoa tapaamassa. Tietysti siellä puhuttiin varvusta, ja Virolainenkin sai kokeilla. Toinen puoli Eskon ja toinen puoli Virolaisen kädessä he kulkivat vierekkäin, ja aina kun varpu taipui, Virolainen tokaisi: ”Pirskatti!” Esko kävi myös esittelemässä varputaitoaan televisiossa, mikä oli melko poikkeuksellista kirkon ohjaamassa Suomessa. Harvinaista kyllä, vierailu tv:ssä vaikutti onnistuneelta ja hänen valloittava persoonansa sai ihmiset kiinnostumaan henkisistä asioista. Toinen puoli Eskon ja toinen puoli Virolaisen kädessä he kulkivat vierekkäin, ja aina kun varpu taipui, Virolainen tokaisi: ”Pirskatti!”

Vuosien aikana seurasin tiiviisti Eskon opetuksia, vaikka asuinkin muutaman vuoden poissa Suomesta. Palatessani 2000-luvun alussa takaisin kotiseuduilleni kävin jälleen kerran Eskon ja Pirkon luona. Juttelimme paljon kaikista henkisistä asioista, ja kohta Esko totesi, että tällaisen miehenhän pitäisi olla meillä töissä! Tämä johti siihen, että muutaman päivän päästä Tiina Lindholm soitti minulle ja kertoi Eskon soittaneen hänelle, että Juhalle pitäisi löytää puuhaa. Päädyin Jyväskylän ryhmän vetäjäksi. Muutaman vuoden vedinkin innokasta parannusryhmää, jossa käytimme Eskon oppeja. Itse vetäydyin kuitenkin pois ryhmästä ja yhdistyksestä, sillä tahdoin oppia lisää ja ymmärtää maailmaa enemmän. Taisi olla vuosi 2006 tai 2007.

Esko veti yhdistystään myös tiukalla otteella, kuten sain kerran huomata Jyväskylän kurssin tauolla. Olin vielä nuori poika, jolla oli myös intoa tutkia ja kehittää asioita. Kurssin aikana värähtely lähti laskemaan ja Esko sitten tutki syytä. No sieltähän löytyi jotain. Päähäni pälkähti, että miksi emme pyytäisi Arkkienkeli Mikaelin sinisiä siipiä suojaksemme, jottei häiriötä tuli kurssin aikana luentotilaan. Kysyin asiaa Eskolta, ja vastaus oli hyvin selvä: ”Meillä ei ole ollut tapana käyttää Mikaelin juttuja meidän jutuissamme.” Sain suoran vastauksen, joka osoitti Eskon henkisen linjan kulkevan hänen kauttaan ja hänen tutkimuksensa perusteella. Hän myös johti ideologiaansa ja piti sen ruodussa. Muistan hänen eräänkin kerran ärähtäneen yleisöluennollaan Jyväskylän oppilailleen: ”On se kummallista, kun täällä Jyväskylässä ei vielä osata poistaa tavallista pahaa silmää! Minulle vain soitetaan yhtenään”. Nauroin yleisön joukossa partaani. Esko osasi myös ärsyyntyä ja turhautua.

Aivan 90-luvun alussa, kun Esko vasta aloitteli laajempaa toimintaansa, hän piti Jyväskylän työväenopistossa biodynaamisen viljelyn iltoja kerran viikossa. Työväenopistossa ei olisi katsottu hyvällä vaikkapa ”Bioenergiakurssi”-nimellä kulkeneita kursseja. Henkisyys ja sen tutkiminen oli vieläkin vähän salamyhkäistä eikä kovin hyväksyttyä. Taisin olla yläasteella, kun menimme kuuntelemaan Eskon keskiviikon luentoa kahden veljeni kanssa. Aiheet olivat kiinnostavia, vaikken silloin paljoa vielä ymmärtänyt asioista, mutta siemen alkoi kuitenkin itää. Mieleeni jäi henkisen kentän mittaaminen. Esko kulki kaikkien kohdalle ja mittasi. Veljilläni oli henkinen bioenergia 1,9 ja 1,95 metriä, minulla vain 1,85 metriä. Olin hieman kateellinen. Myöhemminkin, kun näitä mittailtiin eri kursseilla, se aiheutti kateutta ja vertailua. Liian moni sekoitti asiat. Mielestäni bioenergia ei ole henkisen tason mittari. Se on henkisen voiman mittari, jolla mitataan henkilön valtaa yli aineen eli voimaa auttaa muita ja tietysti itseään. Tämä voima kehittyy auttamalla ja erityisesti puhdistamalla henkisiä häiriöitä. Eskon eläessä henkisissä voimissa päästiin huimiin miljoonien metrien lukemiin, ja tänä päivänä voidaan puhua triljoonista. Nämä metrilukemat tarkoittavat astraalitasolla olevaa kenttää, joka löytyy kaikilta ihmisiltä. Tämä kenttä lähtee päästä jalkoihin ulottuvalla alueella joka suuntaan 360 asteen säteelle levittäytyen ihmisen ympärille. Esko mittasi Jeesuksella olleen henkinen kenttä eläessään noin 30 000 metriä.

Vertailun vuoksi sanottakoon, että maailmasta löytyy myös niin sanottu negatiivinen kenttä, joka ei ulotukaan ihmisen ympärille vaan ikään kuin kietoutuu hänen ympärilleen tai kääntyy sisäänpäin. Esko keksi mitata tätä miinuskenttää miinusminuutteina: kuinka monta minuuttia henkilölle oli hoettava ”tule terveeksi”, jotta henkinen kenttä kasvaisi kahteen metriin (aiemmin 1,7 metriä), eli silloin mitattuna normaaliin tavallisen ihmisen lukemaan. Siihen aikaan Saddam Hussein oli paljon uutisissa – siis jo ennen Irakin sotaa – ja Esko mittasi tietysti hänenkin kenttänsä. Se oli 60 minuuttia miinuksella. Esko hoki siis Saddamille 60 minuuttia ”tule terveeksi” saadakseen hänet plussalle. Vastaavia hoidettavia alkoi kasaantua todella paljon, ja hän alkoi väsyä hokemiseen. Esko sai silloin muistutuksen oppaaltaan Carolukselta käyttää niin sanottua ”reaktoria”. Muutamaa vuotta aiemmin vierailimme aika useasti Jalkasilla, sillä veljeni Petri on teknisesti taitava ja älykäs suunnittelija. Yhdessä Eskon kanssa he piirsivät ja suunnittelivat reaktorin prototyypin. Sen piti alun perin olla sähköä tuottava laite. (Sähköä sillä ei koskaan saatu aikaiseksi, joten se jäi odottelemaan parempaa käyttöä.) Tämä ensimmäinen reaktori tehtiin meidän pajallamme Vaajakoskella. Olin mukana avustamassa Petriä. Vuosi oli kai -93 tai -94. Tämän reaktorin valjastaminen ihmisten putsaamiseen oli kuitenkin mullistava keksintö. Se muutti ihmisen puhdistamisen kertaheitolla helpommaksi, ja se onnistui suhteellisen vähällä henkisellä voimalla.

Vastaavia hoidettavia alkoi kasaantua todella paljon, ja hän alkoi väsyä hokemiseen. Esko sai silloin muistutuksen oppaaltaan Carolukselta käyttää niin sanottua ”reaktoria”. Tämä niin kutsuttu kupari-nikkeli-kvartsireaktori oli kvartsirakeilla täytetty nikkeliputki, jonka ympärille oli käämitetty kuparilanka. Siihen Esko oli sitten asettanut haltian ja ohjelmoinut sen puhdistamaan ihmiseltä miinusminuutit pois, joten ”tule terveeksi” hokema jäi siltä osin sivuun. Reaktorin käyttööni tarvittu kuin viiden metrin henkinen kenttä. Muutaman vuoden kuluttua Esko otti veljeeni uudelleen yhteyttä ja tilasi meiltä muistaakseni 40 vastaavanlaista reaktoria. Käytännössä ne teki isäni Kalevi firmamme toimistossa. Minullakin oli aikanaan ryhmänvetäjänä tällainen meidän toimistossamme valmistettu reaktori, nro. 7. Käytin kyseistä reaktoria aika ahkerasti silloin harjoitellessani puhdistamisen alkeita Eskon opetusten mukaan.

Putsaaminen oikeastaan nousikin Eskon opetuksissa mielestäni aika suureen rooliin, ehkä liiankin suureen Onko tuttavallasi musta viitta? -kirjan myötä (Jalkanen, 2001: Tummavuoren kirjapaino). Tämä kirja oli kansikuvineenkin hieman pelottava. Rohkea kirja, ja nimi sitäkin rohkeampi. Kirjassa Esko kertoo havainnoistaan ihmisten miinusminuutesta ja puhdistamisesta yleensä. Aiempien kirjojen kuten Luonnon salaiset voimat (Jalkanen, 1986: Weilin+Göös), Luonnon salaiset voimat ja niiden käyttö (Jalkanen, 1999: Atena) sekä Varjoja peilissä -kirjojen kepeys oli tiessään. Tämä mustista voimista kertova kirja oli mielestäni aika käänteentekevä juttu koko Eskon uralla. Siitä tuli suuntaa antava tie, ja samalla näkisin sen olevan Eskon oppien myöhemmän menestyksen salaisuus.

Viimeisinä vuosinaan Esko alkoi puhua enemmän Pyhän hengen käyttämisestä omissa opetuksissaan. Pyhän hengen voimin aloimme tehdä monenlaista puhdistamista. Hän kertoi viimeisinä opetusvuosinaan nähneensä unen, jossa hän seurasi Jeesusta tämän kulkiessa jossain maisemassa. Se oli voimakas näky, joka varmasti vaikutti häneen. Silloin vakiintui käytäntö käskeä esimerkiksi vaikka Jeesuksen Kristuksen voimin kaikki pirut rysään ja Pyhän hengen haihdutettaviksi. Aiemmin taisi olla, että jokin hävitettiin kosmisen järjen ja kaikkien Gur-voimien avulla. Vaiheita tässäkin oli monia. Minulle Esko Jalkanen oli vähän sellainen isoisähahmo – johtuen siitä, että omani olivat menehtyneet jo 70-luvulla – mutta samalla kuitenkin merkittävä opettaja oman henkisen opettajan urani kannalta. Eskolta sain paljon omaan työkalupakkiini asioita ja työkaluja, jotka ovat auttaneet minua eteenpäin ja tutkimaan yhä syvemmin totuutta ja itse elämää. Ehkä tärkein neuvo, jonka Eskolta sain, oli kehotus kysyä ja etsiä aina perimmäinen totuus kaikesta. Hän oli kaltaiseni henkinen tutkija, joka tahtoi löytää ja tutkia uusia maailmoja, jopa jääräpäisesti kaivaa totuus kaikista asioista. Esko oli luonteeltaan utelias ja peräänantamaton henkinen mystikko, joka paljasti meille luonnon ja elämän salaisuuksia. Hän toimi ja toimii minulle yhä innoittajana ja esikuvana katsella maailmaa uteliaana ja valppaasti, ilman pelkoa, mutta hän oli myös esikuva henkisessä opettajuudessa. Pyyteettömän auttamisen henki oli se, jonka Eskon kautta ilmenevä elämä minuun istutti.

Hän olkoon innoittajana ja esimerkkinä meille kaikille palvella ja auttaa luontoa ja kaikkia luomakuntia. Ehkä tärkein neuvo, jonka Eskolta sain, oli kehotus kysyä ja etsiä aina perimmäinen totuus kaikesta. Aloittaessani tämän artikkelin kirjoittamisen kaivoin kaapista Eskon vanhat kirjat (Luonnon salaiset voimat 1–3, Varjoja peilissä sekä Onko tuttavallasi musta viitta?). Tuli aika nostalginen olo. Selaillessani kirjoja huomasin, että monet muistot heräsivät. Kävin hänen kurssejaan varmaankin kymmenkunta ja tusinan kertoja vierailin Jalkasten kotona Lievestuoreella. Suurin osa Eskon opetuksista puhuttelee minua yhä, mutta toki oman tietoisuuteni herätessä huomaan kasvaneeni osasta asioita jo ulos. Kuitenkin kaikki ne vuodet, opetukset ja oivallukset, jotka sain hänen kauttaan tai muiden opettajieni kautta, ovat johtaneet minut siihen, missä olen nyt. Ja kaikesta tästä olen hirveän kiitollinen. Ehkä rohkenen sanoa kaikkien meidän puolesta seuraavan: Kiitos Esko, kun tahdoit olla uranuurtajana ja pioneerina auttamassa meitä jäljessä tulevia tekemään tätä henkistä työtä ja auttamaan muita heräämään todellisuuteen!