Muuttuvassa todellisuudessa
Juha Korhonen 
Ihminen on joutunut viimeisten vuosien aikana miettimään toden teolla omaa olemassaoloaan, ja sitä mitä tulevaisuus voisi tuoda. On vähintäänkin haastavaa olla ihminen näinä aikoina. Ihmiskuntamme on jälleen kerran tilanteessa, jossa sen elämä on vaakalaudalla. Ilman ohjausta se on kuin laiva ilman peräsintä. Mikä siis neuvoksi? Mielestäni me tarvitsemme muutamia tärkeitä asioita – työkaluja, jotka ovat aina toimineet- kuten johtajuus, humaanisuus ja ymmärrys toinen toisiamme kohtaan. Miksi Suomi on aina menestynyt diplomatiassa ja kanssakäymisessä kaikkien kanssa? Siksi, että ymmärrämme ja tiedostamme kaikkien ihmisten olevan samanarvoisia, sekä meillä kaikilla olevan samat haasteet ihmisyydessämme ja elämässämme riippumatta siitä, onko se maapallon kolkka, josta tulemme, tai etninen ryhmämme mikä tahansa. Tämä on asia, joka on vanhanajan peloissaan möyrivien rasistien ja nationalistien vaikeaa tajuta.
Me kaikki olemme samassa veneessä, samalla maapalloja ja olemme ihmisiä, ilman eroja. Nähtyäni uutisen Esko Valtaojan käytöksestä kansallisessa televisiossamme, naurahdin mielessäni ja ajattelin, että niinpä; tunnen useankin tällaisen henkilön elämässäni, joka pöyhkeydessään ei ajattele mitä puhuu. Ennen kukaan ei loukkaantunut käyttäessämme loukkaavia sanoja toisista ihmisistä, koska sitä pidettiin sopivana, mutta eipäs enää. Meidän jokaisen – vanhan tai nuoren – olisi aika herätä kunnioittamaan toinen toisiamme. Vanhassa maailmassa ihmisen värillä tai etnisellä taustalla oli suuri merkitys ja ero arvostuksen ja kunnioituksen osalta. Nyt yhteiskuntamme on muuttunut ja se penää arvostusta kaikille tasa-puolisesti.
Toisaalta on hyvä muistaa sekin, että jokainen on myös ihminen ja reagoi omalla tavallaan muuttuvassa todellisuudessamme. Vihapuhe ja rasismi ovat myös kollektiivisesta pelkorakenteesta nousevia reaktioita. On turvallisempaa kuulua johonkin joukkoon, ja ajatella kaksinaisesti; me ja nuo. Kaksinaisuus, puolten ottaminen ja viha ovat ymmärrettäviä inhimillisiä reaktioita, mutta henkisessä mielessä ne kuuluvat egon reaktioihin, jossa ego pelkää menettävänsä kontrollin. Taistelu on osa selviämistä ja egon maailmaa. Hyvänä esimerkkinä on esimerkiksi taistelu koronan ympärillä, jossa tehdään ”puolueita” rokotusten puolesta ja vastaan. Molemmin puolinen viha ja pelko lisää eriarvoisuutta ja kaksinaisuutta. Jos joku kertoo olevansa vastaan rokotteita, hänet leimataan vastuuttomaksi, tai jos joku on ottanut rokotteen, hänet leimataan hulluksi. Tämmöisissä asioissa pitää ottaa järki käteen, ja tunteet pois! Meille jokaiselle kuuluu oikeus valita, se on perusoikeutemme. Minulle jokainen ihminen on samanarvoinen. Sinä olet yhtä arvokas kuin minäkin, ja minä olen yhtä arvokas kuin sinäkin.
Me elämme 2020-luvulla, rakkaus, tasavertaisuus sekä vastuu omasta käytöksestä ovat normaalia. Me vain unohdamme helposti kaiken keskellä olevamme vastuussa itsestämme ja kehityksestämme. Tämä vastuu on myös yksi avain henkiseen valaistumiseen. Kiusaaminen yhteiskunnassamme, kuten muissakin on ollut liian kauan osa arkea tai normia, ettemme osaa tässä asiassa erottaa oikeaa tai väärää. Vanhat valtaapitävät hirmuhallitsijat eivät ole sen kummempia kuin itsekeskeiset narsistimme päättävissä elimissä, tai kotisohvillamme ja kouluissamme toisia kiusaamassa. Meidän on mielestäni aika luoda uudet normit. Ennen normit kaikkeen loi Kristillinen kirkkomme, aina tuonne 90-luvun alkuun saakka, kunnes minun ikäpolveni huusi suorastaan vapautta ja avoimuutta maailmaan. Olin itse etunenässä teininä vaatimassa television ja kaiken avaamista. No, ehkä voisi sano, että menimme liian pitkälle. Muutaman esimerkin kautta ehkä ymmärrät miksi; Ajelin yksipäivä autolla ja avasin radion, siellä huippukiva mainosti jotain kivaa. Nainen voihki juuri saamassa olevana. Hän mainosti ”satisfayer 5 000”- tai vastaavaa. Olen todella liberaali ihminen, mutta ajattelin, että rajansa pitäisi olla kaikella. Teini Juha olisi hihkunut innosta, mutta kolmen lapsen isä ei. Mihin maailmme on menossa? Me tahdoimme vapaan maailman, sen saimme, mutta olisiko aika keskustella uusista säännöistä julkisessa viestinnässä?
Toinen esimerkkini liittyy sanavapauteen, josta Valtaojankin tapauksessa on pohjimmiltaan kyse. Kuuntelin koomikko John Cleesen haastattelua, missä häneltä kysyttiin komediasta nykyään verrattuna aikaan, jolloin hän teki niitä Hotelli ja Mothy Python sarjoja. Hän sanoi, että jos he tekivät jotain liian roisia tai pilkkasivat uskontoa tai jotain muita yhteisöjä, heille tultiin sanomaan asiasta. Mutta asioista sai kuitenkin puhua komedian ja satiirin kautta. Oli siis kuitenkin selkeät säännöt. He muun muassa morkkasivat katollista kirkkoa siitä, kuinka he eivät toteuta Jeesuksen sanomaa jne. Nyt tilanne on se, ettei mistään ole mitään ohjeita tai sääntöjä, paitsi, ettei mistään saa puhua tai mitään ihmisryhmää ei saa arvostella. Kaikki siis pahastuvat kaikesta, ilman rajaa.
Toisin sanoen meidän pitäisi yhteiskunnassamme sopi rajoista, mutta myös toleranssista, ja siitä, ettei pikku kritiikistä suuttuisimme.
Kävin tuossa yhtenä päivänä lähimarketissa ja oven pieleen oli liimattu tarra, jossa luki: Tämä on kiusaamisvapaa-alue. Ajattelin, että hurraa! Entisenä koulukiusattuna se lämmitti, mainoskikka tai ei.
Mielestä meidän tulisi herätä todellisuuteen. Erityisesti siinä mielessä, että jokaisen pitäisi tajuta kansallissosialismin ja muiden nationalististen liikkeiden vaarat. Ymmärrän toki, että sellaiset houkuttavat, mutta se, että teemme puolueita, ja kasvatamme eripuraa ja aivan suoraan sanottuna p-puheita toisiamme kohtaan. Medialla ja politikoinnilla on mielestäni paikkansa, mutta ei kriisien keskellä, eikä tällaisessa maailman tilanteessa. Maailma tarvitsee nyt johtajuutta ja toimintaa, toisten arvostelun sekä pelon lietsonnan sijaan. Jos aiomme selvitä ihmiskuntana tästä tilanteesta, kuivin jaloin tai yleensäkään selvitä. Oikeisiin toimiin ja asioihin on tartuttava pian, muuten on liian myöhäistä. Maailmassa alkaa olla jo liiaksikin haasteita, ilman, että annamme eri maissa päättäjien lietsoa eripuraamme ja sotaintoamme. Me tarvitsemme uudenlaista johtajuutta yhteiskunnan kaikilla tasoilla sellaista, joka on vastuullista ja kaikkia kansainvälisiä lakeja noudattavaa.
Meidän, jotka ovat heränneet 2020-luvulle ja todellisuuteen, on aika astua esiin ja herättää muut. Ei ihmisellä ole enää varaa yhteenkään aseelliseen kamppailuun maailmassa. Me jokainen tiedämme, että maailma pyörii ilman sotaa ja vastakkainasettelua. Meidän on vain kaivettava päämme syvältä takalistostamme ja alettava näkemään laajemmin: Ihmiskuntamme tarvitsee jatkossakin maapallon, jossa elää, varsinkin tulevat ikäpolvemme. Kutsun sinut, jokaisen meistä ajattelemaan omia lapsianne ja tulevaa maailmaa, jota rakennamme yhdessä. Jättäkäämme tulevaisuudelle parempi maailma, seuratkaamme Elisabeth Rehnejä, Martti Ahtisaareja, Kofi Anneja ja Pekka Haavistoja humanitäärisempään ja hyväksyvämpään maailmaan. Minkä perinnön tahdomme jättää jälkipolville? Senkö, joka Amerikka tai Neuvostoliitto jätti, vaiko sen, jonka edesmennyt Desmond Tutu ja Dalai Lama jättivät?
Solidaarisuus, tasa-arvo ja rakkaus ovat arvoja, jotka vievät maapallomme ja sen ihmiskunnan kohti parempaa tulevaisuutta.